lauantai 22. syyskuuta 2012

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Tänään oli ohjelmassa noin viisi tuntia koirien lenkitystä, sekä oman karvapallon että vieraiden koirien, joten loppuillan aion viettää rentoutumalla käsitöiden parissa enkä kävele enää muuta kuin sohvan ja jääkaapin väliä. Aamulla koirien kanssa ulkoillessa oli jo sen verran hyytävää, että kätöset menivät aivan kohmeisiksi ja sorminäppäryys katosi kylmettymisen myötä. Tuumailinkin siinä mukavassa vesisateessa talsiessani, että tarvitsisin sopivat hanskat lenkityshommiin, sellaiset jotka hieman lämmittäisivät mutta joilla olisi helppo kaivaa namusia taskusta aina kun Sutkipoika toimii hienosti.

neulotut sormikkaat
Sitten muistin että sain joskus äidiltäni mukavan pehmoiset ja ihan laadukkaan oloiset neulossormikkaat, joita en kuitenkaan ole kertaakaan käyttänyt niiden liian pitkän varren takia. En vain osaa käyttää pitkävartisia hanskoja, niitä on niin hankala tunkea hihojen alle kun kuitenkin usein otan ulkonakin hanskat kädestä pois hetkiseksi, ja sitten niitä pitäisi jo kohta survoa takaisin sinne syvälle hihaan.

sormikkaat

Ehdin jo ennen lenkiltä kotiin paluuta laatia suunnitelman, ja kun olin saanut sormet lämpiämään tarpeeksi jotta pystyin tarttumaan käsityövälineisiin, ryhdyin tuumasta toimeen.

kynsikkäät
Tarkemmat vaihekuvat selostuksineen tulevat myöhemmin käsityöblogiini, mutta lyhyesti kerrottuna pistin vain varret poikki sopivalta kohdalta, virkkasin alaosista kämmekkäät ja yläosista pitsillä koristetut sormikkaat. Ehdin saada lenkityksien välissä kummastakin versiosta vasemman käden hansikkaan valmiiksi, nyt vietän sitten illan oikean käden palasten parissa. Sormikkaiden varressa on toisella sivulla kuminauha, joka vetää vartta hieman ryppyyn. Kämmekkäisiin se tuli sitten peukalon alle, koska tuntui sopivan siihen parhaiten.

pitsisomisteinen sormikas
Kuvaaminen osoittautui haasteelliseksi, sillä sisällä ei enää riittänyt valo ja ulkona satoi rakeita siihen tahtiin että suojakypärä olisi ollut tarpeen jos sinne sateeseen olisi mennyt kävelemään. Jospa sanon tuota yläpuolista kuvaa tarkoituksella otetuksi taidekuvaksi, niin ei tarvitse käydä näpsäisemässä uutta tarkempaa kuvaa.

hansikkaan tekeminen
Onneksi ei sentään tarvinnut yksin kuvata, kuvausavustajat ovat aina valmiita töihin vaikka taivaalta sataisi kissoja ja koiria. Pitsi on tehty ihan vain pylväitä ja puolipylväitä virkkaamalla. Nyt minulla sitten on sekä hienot kaupunkisormikkaat, että ne lenkityshanskat. Tai siis pian on, kunhan teen oikeaankin käteen omansa.

2 kommenttia:

  1. Vau, sä oot taitava!:) Meillä on myös neulomiskerho kaverin kanssa suunnitteilla, mutta mitään kovin kummoista ei ole kyllä ihan heti tiedossa - mun kun pitäisi ihan ekaksi selvittää, miten ne silmukat oikein luotiinkaan puikoille.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käsityöhullusta suvusta kun olen, niin ei oikein voinut olla oppimatta kaikenlaista näpertelyä jo ihan pienestä pitäen :D
      Jos ei Käspaikka ole jo ennestään tuttu, niin kannattaa sieltä katsoa vinkkejä neulomiseen ja kaikkeen muuhunkin käsityöhön, siellä on paljon hyviä ohjeita niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin :)

      Poista