Taidenäyttely

Tämän nykyisen asunnon seinät ovat aika tyhjät; eteisessä on iso seinäkello ja toinen pienempi kello on olohuoneessa, mutta muuten seinillä ei ole mitään. Syynä on jo aiemmin mainitsemani seinien mureneminen, eli mitään höyhentä painavampaa ei saa seinillä pysymään vaikka miten yrittäisi. Ei sillä, että meillä olisikaan mitään hienoja taideteoksia odottamassa ripustamista, mutta olisihan se kiva jos edes jotain voisi laittaa seinillekin piristykseksi roikkumaan.

Tällä hetkellä ei noiden seinien takia montaa taulua varastoistakaan parempaa aikaa odottamassa löydy, lisäksi haluan että kaikki seinälle ripustettava taide on joko itse tehtyä, sukulaisten tekemää tai sitten jotain niin hienoa että oikeasti haluan katsella sitä pidempään. Siksipä nämä vähätkin taulut ovat enimmäkseen itse tehtyjä räpellyksiä; niiden ei tarvitse olla kovin hyviä jotta voisin niistä pitää, onhan niillä rutkasti tunnearvoa.

Mansikat oli tehtävä aikoinaan jo ihan siksi koska olen mansikkahöperö. Voin syödä mansikoita kesäisin aivan älyttömiä määriä, ja pidän kaikenlaisista muistakin mansikkatuotteista. Joten toki silloin seinälläkin pitää olla mansikoita. Muistaakseni tilasin valmiin tarvikesetin Suuren Käsityölehden kautta, muista sarjan kasviksista en välittänyt, vain näistä mansikoista.

Perhosen malli on ristipistokirjasta, värit vain muutin sellaisiksi mitä minulta löytyi omista varastoista. Tämä voisi itse asiassa sopia Art deco -tyyliinkiin, kunhan sen ympärille vain löytyisi muutakin tyyliin sopivaa.

Kissataulun tarvikepaketin sain lahjaksi, koska pidän kissoista. Pidän hieman jopa tästä kierosilmäisestäkin yksilöstä, vaikkei se muuten mitenkään erityisen hieno kuva ole.

Lisäksi minulla on pari siskolta lahjaksi saatua taulua, jotka sisko on itse maalannut. Toinen on jouluaiheinen enkä nyt löytänyt sitä varaston perukoilta tähän kuvattavaksi, mutta tämän toisen taulun mallikuva löytyy yhdestä lapsuuden lempisatukirjastani. Itse kirjankin sain sitten myöhemmin siskolta omakseni, edelleenkin pidän tarinasta koska se on sopivalla tavalla outo.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä paikkaansa seinällä odottelee Kanarian aurinko, jonka sieltä Kanarialta joskus toin mukanani. Se on paikallisen käsityötaiteilijan tekemä, ja lämmittää mieltäni talven kovilla pakkasilla jolloin eivät pelkät villasukat riitä. Olisin halunnut oikeastaan ostaa hassun mustekalan mallisen taulun, mutta koska ne kaikki taulut olivat keramiikkaa, ei ollut toivoakaan saada mustekalan lonkeroita kulkeutumaan matkalaukussa ehjänä Suomeen asti. Aurinko siis lähti sitten matkaani, koska tuijotti minua niin uhkaavasti etten uskaltanut jättää sitä hankimatta. 

Hassua, miten paljon noita ristipistotauluja onkin kertynyt, en nimittäin ole edes mikään kovin suuri ristipistojen ystävä, ainakaan tauluina. Ehkä olisi aika taiteilla muitakin tauluja, tai etsiä jotain kiinnostavia teoksia kirpputoreilta. Seuraavassa asunnossa onkin parempi olla tarpeeksi tukevat seinät, jotta pääsevät nämäkin eräänlaiset mestariteokset paremmin esille.