perjantai 26. lokakuuta 2012

Vanhan kirjan tuoksu

Nyt olen ehtinyt jo vähän tutustua uusiin aarteisiini, joten tässä tarkempaa tietoa ensimmäisestä kirjasta nimeltä Kaunis Neuletyö. Kirjan on kirjoittanut Esther Bondesen ja alkuperäisen teoksen nimi on ollut Den ny strikkebog. Kirja on painettu vuonna 1947 eli melko pian sotien jälkeen, jolloin on vielä ollut pulaa materiaaleista ja käsitöiden tekeminen on ollut arkipäivää lähes kaikille.

neulekirja 40-luku
Kannessa on ihastuttava värikuva, muuten kirjan kuvat ovat mustavalkoisia. Kirjan alussa on osio, jossa neuvotaan neulonnan perusasiat ja annetaan ohjeita kirjoneulontaan, helmikirjontaan ja muuhun neuleiden koristeluun. Sen jälkeen seuraa osio, missä on ohjeita niin lasten, naisten kuin miestenkin neuleisiin ja vielä erikseen osio joululahjoista. Lopuksi on muutaman sivun verran asiaa neuleiden korjaamisesta.

lankojen keriminen
Näin kauniina voi olla lankaakin keriessä, itse en taida yhtä huolitellulta yleensä näyttää.

miesten vaatteet 40-luvulla

40-luvun vaatteet
Tupakointi ei ollut vielä pahe, päinvastoin. Piipun piteleminen tekee henkilöstä heti kovin syvällisen oloinen, alemmassa kuvassa on selvästi syntymässä suuria ajatuksia. Eikä se piippu näytä golfinkaan pelua hidastavan, kunnon urheilija muistaa myös pitää tupakkataukoja.

ohje kenkien tekemiseen
Kirjasta löytyy jopa kenkien ohje, tosin pohjat ostetaan valmiina. Vieläköhän nykyään saisi jostain käydä ostamassa pelkkiä kengänpohjia? Tai sitten pitää ehkä vain irrotella pohjat jostain vanhoista kengistä jos ei niille enää muuten käyttöä olisi, ja valmistaa niiden avulla tällaiset kevyet rantakengät.

40-luvun uimapuku
Toki rannalle tarvitsee sitten uima-asunkin, ja siihen löytyykin ohje. Tämä malli ei mielestäni vain ole kaikkein imartelevin tavalliselle vartalolle, mutta jos nuo pöksyt neuloisi villalangasta niin ne sopisivat hyvin talvella alusvaatteksi pyöräilevälle, eipä enää ahteria paleltaisi.

ranneke
Nykyään on kämmekkäitä ja kynsikkäitä, ennen on ollut myös rannikkaita. Hauska sana, johon en muista aiemmin törmänneeni. Vanhoista kirjoista poiketen tässä kirjassa on enimmäkseen melko selkeät ja kattavat ohjeet joiden avulla nykyajankin käsityöihminen pärjää. Monet vanhat opukset kun olettavat että käsityöt on ihan helppo nakki kaikille ja että jokaisella on paljon kokemusta vaatteiden valmistamisesta alkaen aina kankaankudonnasta ja päätyen lopullisen tuotteen koristeluun, niin ohjeet ovat usein todella ylimalkaisia ja vain suuntaa antavia.

polvisukat puuvillasta




40-luvun käsityöt
 Vanhoissa ohjeissa voi törmätä myös pumpulilankaan tai pumpulikankaaseen, paljon hellyttävämpi sana kuin puuvilla. Nämä sukat päätyivät jo idealistalle odottamaan vuoroaan, jos ne vaikka olisivat sitten pumpulinpehmeät jalassakin.


40-luvun kengät
Viime vuosina on sukkaohjeiden yhteydessä usein näkynyt kuvia, joissa sukkia käytetään korkokenkien kanssa. Tämä yhdistelmä hallittiin jo 40-luvulla, joten ei se muoti tälläkään kertaa mitään uutta keksinyt. On mielenkiintoista seurata miten ideat kiertävät vuodesta ja jopa vuosisadasta toiseen, ja miten niitä muokataan alkuperäisestä uusintakierroksien aikana.

urheiluvaatteet
Nämä hansikkaat ovat kirjassa nimellä "Kirjotut urheilusormikkaat", ja ovatkin varmasti oikein lämpimät ja mukavat käytössä. Kuvassa näkyvän mallin asu vaan ei taida olla oikein sopiva nykyaikaiseen urheiluun, paremminkin leppoisaan sunnuntaisivakointiin jossa vain kevyesti ulkoillaan ja ihaillaan maisemia.

joululahjaidea
Joululahjaosiosta löytyy sitten tällainen mielenkiintoinen idea eli savukekotelo, johon ei kyllä nykyään käsityölehdissä törmää. Onneksi tupakointia ei enää ihannoida yhtä paljon kuin ennen, jolloin tuntui olevan outoa se, jos joku ei polttanut.

vaatteiden korjaus
Lopussa on siis osio neuleiden korjauksesta, uutta vaatetta tai materiaalia vaatteisiin ei ole voinut ostella tuosta noin vain joten korjaaminen on ollut arvossaan. Harva taitaa enää nykyään neuloa paitoihin uusia hihansuita, sukkia sentään ainakin vieläkin parsitaan. Tämän verran ehdin kirjaan tutustua parilla selauksella, nyt voinkin sitten syventyä lukemaan ohjeita tarkemmin ja kasvattamaan ennestäänkin pitkää idealistaani vielä muutamalla uudella suunnitelmalla...

2 kommenttia:

  1. Aivan loistavia löytöjä olet tehnyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin näihin varsin tyytyväinen, silmät oli pudota päästä kun huomasin nämä kirjat siellä kirpparilla, kerrankin oli tuuria :)

      Poista