keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Muusa menneisyydestä

Löysin viimeinkin käsityökirjojen sekaan kadonneen ohkaisen sisustuskirjaseni, joten nyt voinkin jatkaa kertomista inspiraationi lähteistä ja ihailemastani Art deco -tyylistä. Löytynyt kirja kertoo 30-luvun sisustuksesta, ja toinen pieni kirjani puolestaan esittelee kuvin ja lyhyin tekstein Art decoa laidasta laitaan, eli siinä on niin muotia, huonekaluja, koruja kuin rakennuksiakin. Toki nettikin on pullollaan ihania kuvia, ja maailmalla voi käydä matkustellessa omin silmin tapittamassa monia upeita tuon ajan rakennuksia sekä taideteoksia.

art deco kirjat
Olen tykännyt 20- ja 30-lukujen tyylistä suurinpiirtein niin kauan kuin olen ollut niistä tietoinen, eikä tämä ihastus ole kadonnut mihinkään vuosien varrella. Vaikka en siis koko kotia haluakaan sisustaa Art deco -ajan kopioksi, niin monia pieniä yksityiskohtia olisi kiva saada poimittua tuolta aikakaudelta. Vaatetuksen ja korujen suhteen tämä onnistuukin helpommin kuin isompien ja kalliimpien sisustusratkaisujen kanssa. Korupostauksessa olikin mukana muutamia koruja, jotka sopivat mielestäni melko täydellisesti kuvaamaan tuon ajan henkeä.

vanhat korut
art deco korut
Tiikerirannekelloni ja smaragdikorvikset eivät paljoa näiden kuvien korujen joukosta erottuisi, vaikka ovatkin uudempaa tuotantoa. Nyt kun näitä kuvia selailin ja katselin jälleen kerran, sainkin idean kokeilla tehdä ylemmän kuvan pyöreiden rintakorujen kaltaisen korun. Malli on sen verran yksinkertainen että se on ihan toteuttevissa näin kotiaskartelijankin välinein, vaikken nyt tietenkään mitä oikeita jalokiviä tai muita materiaaleja pystykään käyttämään. Pukukoruihin voikin kätevästi katsoa mallia hienommista koruista, ja onneksi nykyään pukukorutkin ovat taas muodissa eikä kaiken tarvitse olla kallista sekä aitoa.

20-luvun juhlapuvut

vintage uimapuku

art deco vaatetus
Vaatteisinkin on helppo ottaa mallia näistä kauniista vanhoista muotipiirroksista. Juhliin voi tehdä lähes täydellisen kopion 20- tai 30-luvun juhlapuvuista, ja arkeen voi sitten soveltaa pienempiä yksityiskohtia.

art deco mekko
Tämän juhlamekon tein joskus vuosia sitten ystäväni häihin, mallia katsoin pukuhistorian kirjasta 20-luvun kohdalta, mutta kaavan piirsin kuitenkin itse. Ihan vain valokuvausta varten sitten laitoin vielä jalkaan Englannista löytämäni upean hurjat korkokengät.

art deco myssy
Tämä neulomani myssykin sopii mielestäni hyvin ajan henkeen, koristeena toimii Huuto.netin kautta ostamani rintakoru. Käsityöblogin puolelta löytyy lisää tarinaa päähineestä.

vanha hyllykkö

art deco parisänky

art deco pöytä
Huonekalut eivät sitten enää meillä olekaan yhtään Art decoa nähneetkään, mutta nämä kuvissa näkyvät kalusteet voisin mielelläni ottaa entisten tilalle jos vain tarjottaisiin. Olen erityisen ihastunut tuohon sänkyyn, siinä unetkin olisivat sopivan vintage-henkisiä. Viime aikoina olen nimittäin nähnyt liian retroja unia, yhdessä loikkasin Neuvostoliittoon autettuani neuvostosabotööriä tihutöissään ja olin kamalan onnellinen. Murehdin ainoastaan kotiin jääneitä meikkejä ja alusvaatteita ja yritinkin saada äitini muiluttamaan ne rajan yli Julle-kissan kera.

art deco kellot

koirat 20-luvulla
Pikku kirjasessa ei ole unohdettu pienempiäkään kodin tavaroita, myös astiastoista löytyy kuvia koriste-esineiden ja kellojen lisäksi. Tästä kirjasta onkin helppo saada melko kattava yleiskuvaus Art decosta ja aikakauden pääpiirteistä.

30-luvun lamput
Sisustuskirjasta löytyy sitten nimenomaan sitä sisustusta, kuvan lampun tyylinen valaisin löytyisi helposti tänäkin päivänä joten Art deco-tyylin tavoittelu ei ole mitenkään mahdotonta vaikka budjetti olisikin rajallinen. Kirjassa esitellään mukavasti myös suht tavallisten ihmisen koteja, kerrostaloasuntojen pienistä keittiöistäkin on kuvia eikä vain rikkaiden isoista lukaaleista.

raidallinen matto

art deco tekstiili
Tämä kirja ei unohda tekstiilejäkään, niitä tuossa ensimmäisessä kirjassa ei paljoa esitelty joten hyvä että löytyvät sitten tästä toisesta. Molemmissa tekstiileissä on jotain kiehtovaa, ja jos vain aikaa olisi, voisi tuollaisen pyöreän raidallisen matonkin vaikka virkata omin kätösin. Se tosin valmistuisi luultavasti siinä vaiheessa kun on jo itse muuttamassa vanhainkotiin.

kylpyhuoneen kalusteet
Sisustuskirjassa on myös esimerkkejä kylpyhuonekalusteiden väreistä ja tyylistä, pastellisävyt tuntuivat olevan muodissa muutaman muun värin lisäksi. Nykyään on lähes aina vain tylsää valkoista tarjolla, värien ystävänä voisin hyvinkin kelpuuttaa värillisen vessanpöntön perusvalkoisen sijasta. Tosin makuuhuoneeseen en ihan tällaista vesipistettä virittäisi, Englannissa olen kuitenkin oikeastikin tähän törmännyt. Ja tietysti lattialla oli vielä kokolattiamatto, samoin kuin sitten kylpyhuoneessakin ammeen alla.

art deco sisustus
Sen sijaan tämä matto voisi löytyä vaikka Hercule Poirotin asunnosta, ja siinä onkin yksi tv-sarja johon olen myös hullaantunut. Sen lisäksi että olen totta kai parantumaton dekkarien ja Agatha Christien ystävä, on sarjassa aivan uskomattoman hienosti toteutettu lavastus sekä puvustus. Kannattaa sitäkin siis katsella inspiraation ja ideoiden lähteenä, ja unelmoida megasuperjättipotin voitosta lotossa että voisi hankkia jonkin niistä upeista rakennuksista mitä sarjassa myös vilahtelee.

2 kommenttia:

  1. Tää postaus oli kuin mulle räätälöity, rakastan art decoa myös! Joku päivä pitää olla sen verran säästössä, että saan korun tai taideteoksen ihan aitoa kamaa, sen olen jo päättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyy muitakin aikakauden ihailijoita :)
      Minä jo kerran huutokaupassa kilpailin ihanista 30-luvun yöpöydistä, mutta joku ammattikauppias ne sitten vei kun omat rahavarannot ovat kuitenkin hieman rajalliset verrattuna antiikkikauppiaaseen. Mutta kyllä minäkin vielä joskus jonkin aidon ja ihanan teoksen tai huonekalun hankin kunhan sopiva hetki koittaa :)

      Poista