lauantai 13. lokakuuta 2012

Joulua pukkaa

Jouluihmiset ovat jo kuukausitolkulla valmistautuneet seuraavaan jouluun, ja nyt se joulu alkaa vähitellen näkyä kaupoissakin sekä mainoksissa. Perjantaina käväisin kirpparilla, ja sielläkin oli laitettu yksi iso pöytä täyteen kaikkea jouluun sopivaa hörhelöä: kynttilänjalkoja, lahjarasioita, koristeita ja eri kokoisia kynttilöitäkin. Löysinkin sieltä äidilleni pienen joululahjan, mutta siitä lisää myöhemmin kun olen keksinyt täydennystä kyseiseen lahjaan. Tänään sitten innostuinkin vähän näpertelemään ensimmäisiä lahjoja, useimpina vuosina nimittäin teen ison osan lahjoista itse, vaikka toki ostankin jos lahjottavilla tiettyjä toiveita on tai löydän jotain oikein mukavaa.

tarvikkeet korvakoruihin
Korvakoruja on hauska tehdä, eikä niiden tekeminen vie edes paljoa aikaa. Paitsi jos jää pohtimaan kävisikö sittenkin tämä helmi paremmin kuin tuo, tai mitäpä jos laittaisinkin tähän enemmän koristeita ja tuohon vähemmän. Tällä kertaa väsäsin korvikset henkilölle, joka pitää japanilaisesta kulttuurista joten käsityömessuilta aiemmin löytämäni pienet japanilaiset keraamiset kissat sopivat paremmin kuin hyvin korujen lähtökohdaksi.

japanilaiset kissat
Tässäpä sitten onkin ensimmäinen versio kissakorviksista, voi olla että hieman vielä parantelen näitä jotta roikkuisivat kauniimmin. Nuo yläosassa olevat isot helmet ovat oikeasti kauniin syvän punaista puuta, eivät kiiltävää muovia niin kuin kuvassa salaman takia vaikuttaisi olevan. Koukut ovat uudet, ja kissat siis löytyivät käsityömessuilta mutta muu materiaali on ilmaiseksi saatua tai kierrätettyä.

helmitarvikkeet
Sain nimittäin muutama vuosi sitten äidiltäni ison kassillisen helmitarvikkeita, kun äiti tuumasi ettei jaksa enää näin pienten osasten kanssa askarrella. Kuvassa onkin enää vain osa kaikesta materiaalista mitä sain, eli valtavasti helmiä, lankaa, metallilankaa, neuloja ja keskeneräisiä helmitöitä. Eipä ole tarvinnut itse paljoa käydä tarvikkeita ostamassa, vaan näiden turvin olen voinut harjoitella kaikenlaisia pieniä näperryksiä. Nyt sitä sitten voisikin harjoitella vähän lisää, ja kokeilla jotain isompaa ja vaikeampaa. On hyvä aina välillä haastaa itseään yrittämään enemmän, harrastustenkin parissa, ja koska helmityöt eivät ole minulle niin tuttuja kuin vaikkapa virkkaus tai neulonta, niin niissä riittää opettelemista vielä pitkäksi aikaa. Kuvassa näkyy rasian alla sopivasti myös hauvelssonin lattiatyyny, jonka päällä se tykkää loikoilla työpöytäni vieressä. Siihenkin voisin tehdä uuden päällisen, sillä entinen on jo kovin nuhjaantunut, kunhan vain saisin jälleen kerran päätettyä että millaisen päällisen teen.

2 kommenttia:

  1. Onpa nätit, kaunis syvän punainen väri. Ja hyvä kun muistutit, joulu tulee ihan kohta, nyt pitää ruveta tekemään, jos meinaa saada käsityöt valmiiksi pakettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee taas kiire lahjojen tekemisen suhteen vaikka mukamas nyt hyvissä ajoissa aloitin, yllättävän paljon aikaa niihin kuitenkin menee kun tietysti on kaikki muutkin arjen hommat hoidettava ennen joulua.

      Poista