torstai 11. lokakuuta 2012

Ei ollenkaan hapanta

Tänään on saunailta; se tietää sitä, että koiranpallero saa myöhemmin ison mehevän luun järsittäväkseen ja me ihmiset vaan möllötämme sohvalla saunan ja hyvän aterian jälkeen täysin pehmentyneessä tilassa katsellen töllöstä jotain mikä ei vaadi aivoilta liikaa. Katkaisee mukavasti viikon aherruksen tämä saunatraditio, tosin torstaisin ei sitten ehdi niin paljoa puuhailla kaikkea muuta kun pitää koiran lenkityskin ehtiä hoitamaan ennen saunaa. Vaan ehdinpä sentään keksiä säilytyspaikan hauvan purutikuille, niitä kun kannattaa ostaa aina isompi satsi kerrallaan edullisemman hinnan vuoksi eikä iso pussillinen sitten mahdukaan muiden herkkujen sekaan niiden varsinaiseen säilytysrasiaan.

kylkiäinen
Nyt pääsikin sitten hapankorppujen kylkiäisenä tullut metallipurkki kunnolla käyttöön, tähän asti on ollut enimmäkseen tyhjillään. Sovittelin tikkuja muutamaan muuhunkin rasiaan ja puteliin, mutta tähän ne tuntuivat sopivan kuin purkki olisi purutikkuja varten tehty.

hapankorppujen säilytys
Eipä loju enää tikut pitkin ja poikin keittiötä, vaan ovat siististi piilossa ja silti helposti otettavissa. Koko jättipussillinen mikä aina näitä tikkuja ostetaan ei mahdu kerralla rasiaan, mutta tikkusia mahtuu kuitenkin tarpeeksi paljon ettei tarvitse koko ajan olla purkkia täydentämässä ja loput voi laittaa yläkaappiin odottamaan että ensimmäinen satsi on syöty.

punainen metallirasia
Kylläpä sain kummasti ilahdutettua itseäni näinkin pienellä keksinnöllä, tällaisia ideoita kun saisi joka päivä niin pian olisi kaikki säilytysongelmat ratkaistu.

4 kommenttia:

  1. Hih, meillä oli taannoin koirien keksit isossa Ikean lasipurkissa eteisen lipaston päällä. Kannessa oli niin tiukka tiiviste, että sai käyttää ihan voimaa sen aukaisemiseen. Ei haitannut koiria, olivat avanneet ja tyhjentäneet pariinkin kertaan ennen kuin astia ja paikka vaihtuivat...
    Soma purkki oivallisessa käytössä!! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne koirat osaa olla aika ovelia ja taitavia silloin kun herkkuja haluavat :D
      Meillä tosin on tuo Sutki ruoan suhteen ihan mahdottoman kiltti ja kärsivällinen, vaikkei muuten sitä kärsivällisyyttä juuri löydykään. Herkkupurkitkin voivat olla siis keittiössä tuolilla jatkuvasti, eikä käy tonkimassa niitä yksin ollessaan, tai muulloinkaan. Ruokasäkkikin on tällä hetkellä avoinna seinää vasten lattialla kun ei mahtunut vielä säilytyslaatikkoon, eikä sitäkään ole käynyt edes tutkimassa :o

      Poista
  2. Sanos muuta, kunpa kaikki tavarat ja pikkuhilppeet saisi siististi ja fiksusti pois silmistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että se olisi ihanaa, tosin tuskin tulee ainakaan minun luonteellani ikinä täysin onnistumaan, mutta jos edes suurimman osan kaikesta pienestä romppeesta saisi joskus järjestykseen :)

      Poista