maanantai 19. marraskuuta 2012

Lisää näkyvyyttä

 Pimeitä iltoja ja aamuja riittää vielä pitkään, joten jatkoin taas heijastinmateriaalien kanssa puuhastelua. Tällä kertaa tuunailin valmiita vaatteita, joista vielä puuttuivat kiinteät heijastimet. Monissa vaatteissa, varsinkin ulkoiluvaatteissa, on jo valmiiksi jotain heijastavaa kuten vaikkapa terenauhaa saumoissa koristeena, mutta aivan kaikista vaatteista ei heijastimia kuitenkaan löydy. Nytpä sitten on aina heijastin mukana vaikka se erillinen killutin unohtuisikin kiinnittää takkiin, tai tippuisi jonnekin matkan varrelle.

heijastimen ompelu vaatteeseen
itse ommeltu heijastin
 Sommittelin pienet heijastinraidat samettitakkiini, siihen joka minulla oli Kuopiossakin mukana ja joka näkyykin yhdessä kuvassa pari postausta taaksepäin. Laitoin tällaiset raidat molempiin hihansuihin sekä huppuun keskelle, hupun raita näkyy taakse hupun roikkuessa vapaana ja eteen hupun ollessa päässä. En halunnut pilata takin tyyliä tai tehdä mitään liian räikeää, mielestäni nämä heijastinvauhtiraidat sopivat takkiin sen verran hyvin että olisivat voineet olla siinä alunperinkin.

heijastavat hanskat pyöräilyyn
Toisena tuunauksen kohteena minulla oli Thinsulate-hansikkaat, jotka ovat näin viileällä säällä pyöräillessä kätevät. Pimeässä vaan on turha huitoa kääntymismerkkejä autoilijoita ajatellen, ei auta vaikka käsivartta kuinka oikoisi kun ei sitä kukaan hämärässä näe. No nytpä näkee kun sommittelin näihinkin heijastimet, jotka toki sitten parantavat muutenkin näkyvyyttä ihan vaikka kävellessäkin eikä vain pyöräillessä.

heijastimen valmistus
Sovittelin nauhanpätkiä pariin eri kohtaan, kunnes lopulta ne löysivät paikkansa kuin itsestään. Päivänvalossa heijastinkohdat eivät juuri edes erotu. Ja heijastinnauhaa riittää edelleenkin, kohta on varmaan kaikissa vaatteissa jotain erikoisia heijastinviritelmiä kun kerran vauhtiin pääsin, tai ehkä alan pukeutua pelkästään heijastinkankaasta tehtyihin vaatekertoihin... Jos perheenjäsenistä löytyy sellaisia yksilöitä, jotka ovat vastahakoisia käyttämään erillisiä heijastimia, voi näillä ideoilla heillekin puolihuomaamatta ujuttaa edes joitakin heijastimia turvaksi yön pimeyttä vastaan.

2 kommenttia:

  1. Heijastinnauhat hanskoissa on nerokas idea, autoilija kiittää ja kumartaa tässä päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että nyt näyn sitten kunnolla autoihin asti kun tuolla pimeässä pyöräilen :)

      Poista