sunnuntai 11. marraskuuta 2012

I Love Kuopio

Eilen oli vuorossa pieni kierros Kuopion keskustassa, joka onkin edelleen aikamoisen myllerryksen vallassa. Remonttia tehdään vähän joka puolella ja jalankulkijoiden reitit kulkevat milloin mistäkin; autoilijoidenkin kannattaa olla tarkkana sillä suljettujen kadunpätkien osuudetkin vaihtelevat sen lisäksi että yksisuuntaisiin katuihin on tehty muutoksia.

Kuopion toriremontti
Torilta löytyy yleensä monia kivoja myyjiä, varsinkin eräällä myyjällä on erityisen hyvää tiikerikakkua ja muita leivonnaisia joita olemme useasti maistelleet täällä päin käydessämme. Tällä kertaa saimme mukaamme hienot I love Kuopio -pinssit joita sopivasti jaettiin ihmisille juuri kun olimme kulkemassa torin ohitse.

Kuopion kirpparit
Totta kai täälläkin tulee käytyä kirpparilla, ja ihan keskusta-alueelta löytyykin CityPörssi, josta olen jo monia kivoja hankintoja tehnyt. Kirppari on paikoin hieman ahdas, mutta muuten varsin mukava paikka. Siellä on pieni kahvinurkkauskin, joka on sisustettu oransseilla retrotavaroilla ja kahvinurkkauksen vieressä on lisäksi säilytyslokerot niin ei tarvitse mahdollisia muita ostoksia kantaa mukana kirpparikierroksen ajan. Tälläkin kertaa saattoi mukaan lähteä jotain pientä, mutta siitä kirjoittelen sitten joku toinen kerta.

Alexis terveyskauppa
Kävimme myös lankakaupassa, tai oikeastaan luontaistuotekaupassa jossa myydään myös lankoja. Paljon lankoja. Ihan liian paljon ihania lankoja, joita on vaikea olla ottamatta mukaan. Kannattaa siis käydä jos langat kiinnostavat, vaikka ulkopuolelta ei uskoisi että sisältä niin iso ja hyvä valikoima löytyy; kauppa on helppo löytää sillä se on Sokoksen takana aivan keskustassa. Vieressä on myös aasialaisia ruoka-aineksia myyvä kauppa, josta tuli lankaosastollekin todella ihana tuoksu, joten sielläkin voisin joskus käydä tutkailemassa mitä herkkuja valikoimissa oikein on. Kuopiossa on myös toinen erittäin hyvä käsityökauppa Nappi ja Nauha, jossa on lankojen lisäksi kaikkea muutakin kivaa myynnissä. Kaiken kaikkiaan Kuopio on siis varsin mukava kaupunki vierailla, kesällä mansikoita riittää eikä käsityötarvikkeistakaan tule pulaa.

2 kommenttia:

  1. Kuopio on ihana kaupunki! Isäni on sieltä kotoisin, joten lapsena tuli vietettyä kesälomapäiviä siellä mummolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta näin kypsemmällä iällä päässyt tutustumaan Kuopioon, ja se on tosiaan oikein mukava kaupunki, hyvin olen viihtynyt aina siellä käydessäni :)

      Poista