perjantai 9. marraskuuta 2012

Matkustusta

Vietämme pidennettyä viikonloppua vieraillen sukulaisten luona, joten koneen ääressä en ehdi istuksia niin pitkään kuin normaalisti, mutta tässä kuitenkin hieman tämän päivän tunnelmia.

Aamulla tietysti tein ensin pitkän lenkin kauniin aurinkoisissa ja lumisissa maisemissa Sutkin kanssa. Kyläilypaikkamme onkin siitä mukava, että täälläkin on ihan lyhyen matkan päässä mukavat lenkkeilypolut joita pitkin on kiva kulkea ja kipitellä, metsäpolkujakin löytyy myös jos lenkkipolku alkaa kyllästyttämään. Ja Sutkihan oli taas ihan innoissaan lumesta, Jyväskylästä kun se ehti jo sulaa pois.

ostoskeskus Kuopio
Iltapäivällä suuntasimme Matkukseen, Kuopion uuteen jättimäiseen ostoskeskukseen. Sinne pääsee kätevästi bussilla (tai katurilla niin kuin minä sanoisin) nro 31, mutta ainakin nyt kauppakeskuksen vasta auettua kannattaa varautua siihen, että bussit ovat täpösen täynnä porukkaa. Matkukseen mennessä hädin tuskin mahduimme sisälle ja ihmiset seisoivat melkein toistensa päällä ja vähän sylissäkin, kuin ne perinteiset sillit purkissa. Takaisin tullessa oli hitusen väljempää, mitä nyt kuski sai sovitella kolmet lastenvaunut, yhdet rattaat ja yhden pyörätuolin bussin käytävälle kuin Tetris-pelissä konsanaan. Onneksi kuskina oli kunnon lupsakka savolaismies, niin homma sujui mukavasti huumorin höystämänä eikä matkustajia pahemmin hermostuttanut bussin jääminen reilusti aikataulusta jälkeen.

kauppakeskus Kuopio
Päivän asuna vaihteeksi mekko; tänään ei tarvinnut pyörälläkään polkea niin housut saatoin jättää tällä kertaa pukematta. Fransan mekkoa, joka löytyi kirpparilta muutamalla eurolla, ei tosin kuvassa paljoa näy. Jalassa on kolmen euron kotimaiset nahkasaappaat, kirpparilta tietysti nekin. Samoin takki on SPR:n kirpparilta pari vuotta sitten löytynyt; Vero Modan punainen samettitakki jolla taisi olla hintaa kahdeksan euroa. Päässä uunituore MacGyver-pipo ja siihen sopivat lapaset. 

jäätelö strösseli nonparelli
Ostoskeskus vaikutti oikein valoisalta, avaralta ja siistiltä. Liikkeitä oli reilusti, tosin olisi kiva jos kauppakeskuksiin saataisiin jotain muutakin kuin kenkä- ja vaatekauppoja, joita on aina näissä keskuksissa vuoronperään käytävillä niin paljon että ei jaksa edes laskea niitä kaikkia. Lemmikkiliike oli vähän pettymys, hinnat eivät olleet mitenkään edullisia ja valikoimakaan ei kovin kummoinen. Julle-parallekaan ei sieltä löytynyt syömistä koska kissan märkäruokaa oli vain muutamaa merkkiä. Ikeasta löytyi sentään kahvimuki ja pieni pehmolelu lohdutukseksi von Jullenbergille (siis vain lelu kissanpojalle, ei Julle sentään kahvia juo), ja tarjouskirjakaupasta kissojen lääkärikirja. Halpahallista sitten haimme Sutkillekin vähän herkkuja, ja itse herkuttelimme paikan päällä Spice Icen ihanilla tuotteilla. Halpahallissakin näytti olevan mukavasti neulelankoja, mutta ne jätin kiltisti kauppaan odottelemaan muita ostajia sillä niistä kirpparilangoista riittää neulottavaa vielä pitkäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti