sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulupuhinoita

Joulun lähestyessä kiirettä pitää muillakin kuin tontuilla, ja nyt kun sitä luntakin taas satoi reilumman puoleisesti olemme hauvan kanssa nautiskelleet siitä oikein urakalla joten hyytävästä viimasta huolimatta on lenkeilläkin kulunut reilusti aikaa. Nyt ehdin kuitenkin näpätä pari hämärää kuvaa tänne blogiinkin laitettavaksi näin joulukuun alun kunniaksi.

kankainen joulukalenteri
Joulun odotukseen kuuluu tietysti joulukalenteri, ja meillä se on kirpparilta löytynyt Nalle Puh -versio, jonka taskuihin voi sujauttaa omien mieltymysten mukaisia yllätyksiä. Pienenä tykkäsin eniten kauniista kuvakalentereista, mutta kelpuutin myös tavalliset halvat suklaakalenteritkin. Nykyään niiden suklaa ei enää oikein maistu, eikä kalliimpiakaan kalentereita tee mieli ostaa sillä hyvää (ja parempaakin) suklaata saa halvemmallakin kuin kalenterimuodossa. Siksipä tällainen taskukalenteri on vallan mainio, sinne voi laittaa omia lempikonvehteja tai vaikka pieniä tavarayllätyksiä joulukuisia aamuja piristämään.


led-kynttilä
Tämän päivän taskusta paljastui kirpparilta 20 sentillä löytynyt mansikkainen rintakoru, joka sopii tällaiselle mansikkamaanikolle kuin nenä naamaan. Eilisestä lokerosta putkahti esiin pari led-tuikkua, jotka ovat perinteisiä kynttilöitä turvallisempi valinta lemmikkihuushollissa, vaikka eivät nämä oikeita kynttilöitä kauneudessa voitakaan. Niitä oikeita poltetaankin vain silloin, kun varmasti ehditään kynttilöitä ja elävää tulta vahtimaan, tekotuikkusia puolestaan silloin jos on muutakin puuhaa siinä ohessa kuin karvapoikien touhujen seuraaminen. Vielä on monta luukkua kalenterissa jäljellä, vaan niinpä on myös monta lahjaa ompelematta ja neulomatta, joten kaikki päivät tulevat tarpeeseen jotta saan aputontun virkani kunnialla hoidettua.

P.S Tuossa ensimmäisen kuvan taustalla näkyy minun jouluneulepaitani, sillä pitäähän jokaisella olla sellainen kunnon perinteinen kirjoneuleella tehty paita tai takki joulupyhiä varten kaapissaan. Sellainen mikä jokaisesta amerikkalaisesta jouluelokuvasta vähintään yhdeltä henkilöltä löytyy; ilman sitä ei joulua voi viettää oikeaoppisesti mikäli näihin elokuviin on luottamista.

2 kommenttia:

  1. Olet ihan 100% oikeassa siinä, että suklaajoulukalenterien suklaa ei ole hyvää. Joten on paljon fiksumpaa ostaa itse, mistä tykkää, ja laittaa niitä juurikin tuollaiseen kalenteriin.

    Yhyy, mulla ei ole kirjoneulejouluvillapaitaa, pitää paikata vaje asap! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, koita äkkiä löytää sellainen paita, ilman sitä ei joulu tule :D

      Poista