torstai 6. joulukuuta 2012

Lämmittäviä perinteitä


Itsenäisyyspäivän kunniaksi pohdin tänään suomalaisen käsityön arvostusta, teenhän itsekin paljon erilaisia käsitöitä ja joskus jopa tilauksesta. Toisaalta monet kertovat arvostavansa käsin tehtyä, ihailevat taitavia tekijöitä ja joskus jopa ehkä ostavat jotain pientä lahjaksi, mutta toisaalta ihan liian monet eivät ymmärrä mistä kaikesta käsityön hinta koostuu ja pitävät kaikkea käsin tehtyä liian kalliina ja vanhanaikaisena. Osin tuohon vanhanaikaisuuteen vaikuttaa kyllä se että turhan monet käsityöläiset väsäävät aina niitä samoja perinnemalleja eivätkä koskaan uudista niitä. Perinteilläkin on paikkansa, mutta välillä on hyvä tehdä jotain uutta ja erilaista ja hieman ravistella perinteitä. Virolaiset taitavat olla tässä asiassa meitä edellä kuten vaikkapa kansanpuvuista kuvionsa saaneista tennareistakin voi huomata. Lisää kuvia ja muitakin hauskoja ideoita virolaisten perinteiden modernista käytöstä löytyy tämän linkin takaa.
lapasten koristelu
                                               
Joidenkin mielestä siis käsityö on liian kallista, ja osa jupisee näitä kommenttejaan samalla kun tarkastelevat käsityöläisen tuotteita myyjäparan yrittäessä pysyä kohteliaana ja hymyilevänä. Toiset julistavat siinä myyjän vieressä suureen ääneen ostavansa mieluummin halvemmalla ketjukaupasta ja ihmettelevät suomalaisten tekijöiden riistohintoja. Jotkut jopa epäilevät käsitöiden laatuakin, eihän käsin tehty voi mitenkään olla yhtä laadukas ja kestävä kuin tehdastuote...
Varsinkin perinteisesti naisten käsitöinä pidettyjen tuotteiden kohdalla tuntuu monen ajatuksena olevan, että niitähän tehdään ihan vain ajan kuluksi ja omaksi huviksi eikä niistä saisi pyytää paljoa materiaalikuluja enempää.
perinnelapaset hahtuvalanka
                                                      
Sain juuri äskettäin valmiiksi joulumyyjäisiin tarkoittamani lovikkalapaset, eli tällä kertaa ne hyvin perinteiset kätösten lämmittäjät. Vaikka lanka oli paksua ja nopeaa neuloa, meni näidenkin tekemiseen useampi tunti. Jos nyt kuvitellaan tuntipalkaksi kymmenen euroa, mikä ei nykyään kovin kummoinen palkka ole, tulee lapasillekin hintaa muutama kymppi kun päälle tulevat vielä materiaalikulut. Jos olisin yrittäjä, minun pitäisi lisäksi maksaa kaikenmaailman alvit, eläkemaksut sun muut mikä nostaisi hintaa entisestään. Vaan eihän siihen hintaan kukaan lapasia osta.

raidalliset sukat
Ei siis ihmekään, että useimmiten teen mieluummin käsitöitä lahjaksi ja ilahdutan läheisiäni, kuin että riistäisin itseäni euron (tai allekin) tuntipalkalla ja myisin tekeleitäni pilkkahintaan. Minäkin ostan niitä halvempia liukuhihnatuotteita kansainvälisistä ketjuliikkeistä, mutta ymmärrän myös etteivät ammatikseen käsitöitä tekevät yksinkertaisesti pysty myymään omia töitään samaan hintaan. Suomalaisella käsityöllä on kuitenkin pitkät perinteet, joten toivoisin että näitä taitavia ammattilaisia osattaisiin myös tulevaisuudessa arvostaa, vaikka ei aina olisikaan mahdollista niitä tuotoksia hankkia ja ostaa. Toki käsityöläistenkin on ajan mukana uudistuttava ja kehitettävä sellaisia tuotteita, joita on kannattava tehdä ja joita ihmiset haluavat hankkia, laadusta tinkimättä.

4 kommenttia:

  1. Aamen! Mäkään en lähtisi myymään omia tekeleitäni, vaan annan suosiolla lahjaksi - ja VAIN niille, joiden tiedän arvostavan näkemääni vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjaksi on paljon mukavampi antaa, kuin myydä sellaisille jotka eivät arvosta. Onneksi minulla suurin osa sukulaisista osaa arvostaa käsitöitäkin ja usein toivovatkin jotain itse tehtyä lahjaksi :)

      Poista
  2. Miehen kanssa ollaan aiheesta puhuttu usein, pitkään ja hartaasti!
    Miehen mielestä Suomessa on vielä liian lyhyt aika siitä, kun joka pirtissä oli PAKKO tehdä vaatteet ja monet tarvekalut omin voimin - siksi itsetehtyä ei osata arvostaa.
    Ketjuvaatteet ovat niin huonolaatuisia (materiaaleiltaan ja usein työltäänkin), että jossain vaiheessa tilanne vielä kääntyy käsityöläisten eduksi. Se on kuitenkin pitkä tie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voi hyvinkin olla yksi syy arvostuksen puutteeseen, toivotaan että tilanne tosiaan tulevaisuudessa muuttuu. Monista ketjuvaatteista saa samantien olla korjaamassa huonosti tehtyjä kohtia, napit nyt ei ainakaan pysy yhdessäkään vaatteessa enää kiinni muutamaa päivää pidempään.

      Poista